Ahoi - vasyneesti

Oi juhlat! Oh, oih. Kiitos kaikille ihanille, jotka tulitte ja ovista ja ikkunoista ja lammititte lasnaolollanne! Onni on minussa pysyvampaa nyt.

Iltaisista hetkista muodostuu unen mosaiikkia. Uinun bussimatkaa Tallinnasta Riiaan, nuokkuen ihastelen maiseman vilistavaa vihreytta, kuusenoksat pitelevat raskaita kerkkiaan kuin torimummot myytaviaan, tarjoavat uutuuttaan ohikulkijoille samalla kun vieressa havisevat lehtipuut kiiltavina, ne napsuvat tuoreutta, olen varma, vaikken voikaan pysahtya kuuntelemaan.

On matkustettava. Mieli on taynna, sydan on. On matkustettava, irrottauduttava. Annettava ajan ja valimatkan tehda tehtavansa. Mika se sitten onkaan, en osaa maaritella, tai halua. Talla matkalla ei ole muuta suunnitelmaa kuin lapikuljettavat kaupungit, paamaaran hiekkadyynit. Se tuntuu hyvalta. Tuntuu hyvalta istua ystavan vieressa keskella leivanmuruja ja selata matkalukemistoa kirsikoiden tahrimin sormin.

Viivyn poissa hetken.