"33"

Soitan hätääntyneenä ystävälle, kissamaki on hypännyt alas seinältä! Villieläin hyörii jaloissani eteisessäni raitahäntä viuhtoen ja pelkään kohdata sen oranssina hehkuvat silmät. Naulakon päälle kiivettyään eläin kääntää päänsä ja katsoo suoraan lävitseni. Uni katkeaa, vaihtuu. Seuraavassa hetkessä istun huoneeseeni kannetun pitkän pöydän ääressä keskustelemassa ikäihmisten ryhmässä, joka kutsuu itseään kryptisesti luvulla 33. Selviää, että kolmekymmentäkolme on ikä, jolloin erään keskustelijan poika sai ensimmäisen lapsensa. Kyseessä on lasten vanhempiinsa kohdistuvaa liioiteltua huolta käsittelevä tapaaminen.

Vanhemmat ovat sinut vanhenemisensa kanssa, mutta keskustelevat kiihtyneinä siitä, kuinka lapsensa eivät ymmärrä ettei vielä eletä rollaattori-aikaa. Vieressäni istuvat entisen poikaystävän vanhemmat, vastapäätä pöytää toimitusjohtajamme isä, joka on juuri on puuskahtanut kommentin siitä, kuinka edesvastuuton poikansa oli mennessään naimisiin, ilman omistusasuntoa (se, kuinka tiedän kyseessä olevan toimistusjohtajani isän, ei ole relevantti tarkennus tässä todellisuudessa)! En saa tartuttua vilkkaana käyvän keskustelun hännästä kiinni, liukenen unessa taka-alalle tarkkailijaksi. Jostain syystä pöydän ääressä istuvilla naisilla on samalla lailla permanentoidut hiukset ja pastellisävyiset vaatteet. Se on minusta unessa säväyttävä yksityiskohta, ja samalla mietin kuinka hyvin nämä ihmiset hallitsevatkaan sivistyneen keskustelun taidon. Lemur catta hiipii eteisestä jalkoihini, muistan ystävän, joka odottaa auki jääneen linjan toisessa päässä, siihen herään.

Vielä hämmentyneenä unen vilkkaudesta kuulostelen oloani. Ei, ei enää kuumeista väsymystä, ei painetta poskionteloissa eikä puolikasta kaktusta kurkussa. Hymyilen kollin niskaan, lomasairastaminen ei olisi sopinut lainkaan suunnitelmaan. Sen sijaan tämä tarkoittaa uutta kiireistä päivää, on jouduttava töihin, ehdittävä illalla Tiutaleen kanssa eläinlääkäriin, tekemään kauppareissu, pyykkäämään, tiskaamaan ja kotiin takaisin hoivaamaan nukutuksesta tokkuraista kollinpoikaa, erästä maailman suloisimpiin kuuluvista torkkujista.

Kommentit

Suositut tekstit