Kieltämys

Jostain se taas ilmestyy, itku. Viikko onkin mennyt kuivin silmin. Huojun sängynlaidalla suu auki, silmät valuen, yrittäen samalla ymmärtää mihin mielen yllykkeeseen keho reagoi tällä tavalla.

Mietin suljettua olemusta joka on kuin käännetty selkä josta muodostuu seinä joka aukeaa kämmeneksi josta piirtyy liikennemerkki joka viestii kulun kiellon joka edeltää porttia joka muuttuu oveksi jonka takana seison, empien.

Mietin hiljaisuutta joka on viestien välillä joka kaikuu asian käsittelyn lopettavan pisteen jäljiltä joka asettaa rautalankaisen rajan. Joka on kuin kielto.

Näen aidatun tilan johon pääsee jos tietää jos on sellainen jos on jotakin muuta.

Kieltäydyn näkemästä tilaa joka aukeaa ympärilläni joka on vapaa
juosta
tanssia
lojua
ajatella
puhua
kertoa
piirtää
syödä
juoda
hengittää
jakaa.

Joka on minun. Josta liikkuminen on esteetöntä. Jos haluan.