Kääntöä
Olen lukenut Doris Lessingin Kesä ennen pimeää, joka on ojennettu minulle täydessä kahvilassa kirjojen yllä, valossa ja hälinässä, jossa olemme olleet mukana. Arvelen kirjan ojentaneen käden tienneen tämänkin aukon lukeneisuudessani ja olen siitä iloinen. Ihmiset, ystävät ympärillä, kuinka kursivat kasaan, harsivat lisää reunaa olemiseeni. Luen keltaista kirjaa edelleen, etenen hitaasti koska yritän kuulla ajatukseni. Ymmärrän lukevani viisaan ihmisen kirjoittamaa kirjaa, rivi riviltä eteeni kantuu yksityiskohdista poimittuja kirkkauksia ihmisyyden ytimestä, mutta sanat haraavat vastaan.
Suomennos on paperinen, kieli ei leiki, ei houkuttele kääntämään sivuja, saa silmiä lukujuoksuun. Mietin tuntuisiko samalta lukea teosta alkuperäiskielellä. Ei varmaankaan, mutta ajatus ei ole relevantti, kieli pysyisi vieraana vaikka on tuttua ja ymmärrettävää. Yhtä kaikki olen iloinen huomiosta. Muistelen toista keltaista kirjaa, jonka olen lukenut. Kazuo Ishiguron Ole luonani aina on käännetty samalla kankealla tyylillä. Nämä kaksi toisilleen vierasta teosta yhdistyvät mielessäni, kielen välittämä tunnelma on sama, etäinen mutta tunnistettava, anonyymi ja tuttu tavalla, jolla virastomaiset julkiset tilat sulkevat meidät sisäänsä. Tajuan selvästi kuinka suuri rooli kielellä on lukukokemuksessa, ennen kaikkea kuinka paljon se vaikuttaa jättämäänsä muistijälkeen. Minulle se kuinka hyvin, tai millä mielin muistan, tuntuu olevan vahvasti tunnesidonnainen asia.
On hankalaa tarttua toiseen lahjakirjaan, kun tämä ensimmäinen on muutaman yön kuluttua luettu, sekin on käännös. Ajattelen ystävää, joka eräänä iltana kissatuoliksi ristimässään kissatuolissa istuessaan, jalat tutusti risti-istunnassa, sanoo osana jotain toista keskustelua tuntevansa huonosti maailmankirjallisuutta, koska ei lue käännöskirjallisuutta. Se on tuntunut minusta rohkealta rajaukselta, olen miettinyt olisiko itselläni varaa siihen - ja irvistänyt mielessäni heti perään koska rajattakaan en lue yhtä paljon kun ystäväni, sikäli kun paljon tai vähän ylipäänsä ovat hyviä mittoja tässä kohtaa.
Mutta toisaalta, olenhan kirjoittanut eräässä kirjeessä rakastuneeni Cortazarin tekstiin Ruutuhyppelyän ensimmäisessä luvussa, käännöstekstiin. Tai Tabucchin Requiemiin, jota en ole lukenut italiaksi enkä portugaliksi vaan suomeksi Suomessa. Luen kai siis Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin -kirjan myös, ainakin aloitan. Pian on palattava artikkelitietokantoihin kuitenkin.
Suomennos on paperinen, kieli ei leiki, ei houkuttele kääntämään sivuja, saa silmiä lukujuoksuun. Mietin tuntuisiko samalta lukea teosta alkuperäiskielellä. Ei varmaankaan, mutta ajatus ei ole relevantti, kieli pysyisi vieraana vaikka on tuttua ja ymmärrettävää. Yhtä kaikki olen iloinen huomiosta. Muistelen toista keltaista kirjaa, jonka olen lukenut. Kazuo Ishiguron Ole luonani aina on käännetty samalla kankealla tyylillä. Nämä kaksi toisilleen vierasta teosta yhdistyvät mielessäni, kielen välittämä tunnelma on sama, etäinen mutta tunnistettava, anonyymi ja tuttu tavalla, jolla virastomaiset julkiset tilat sulkevat meidät sisäänsä. Tajuan selvästi kuinka suuri rooli kielellä on lukukokemuksessa, ennen kaikkea kuinka paljon se vaikuttaa jättämäänsä muistijälkeen. Minulle se kuinka hyvin, tai millä mielin muistan, tuntuu olevan vahvasti tunnesidonnainen asia.
On hankalaa tarttua toiseen lahjakirjaan, kun tämä ensimmäinen on muutaman yön kuluttua luettu, sekin on käännös. Ajattelen ystävää, joka eräänä iltana kissatuoliksi ristimässään kissatuolissa istuessaan, jalat tutusti risti-istunnassa, sanoo osana jotain toista keskustelua tuntevansa huonosti maailmankirjallisuutta, koska ei lue käännöskirjallisuutta. Se on tuntunut minusta rohkealta rajaukselta, olen miettinyt olisiko itselläni varaa siihen - ja irvistänyt mielessäni heti perään koska rajattakaan en lue yhtä paljon kun ystäväni, sikäli kun paljon tai vähän ylipäänsä ovat hyviä mittoja tässä kohtaa.
Mutta toisaalta, olenhan kirjoittanut eräässä kirjeessä rakastuneeni Cortazarin tekstiin Ruutuhyppelyän ensimmäisessä luvussa, käännöstekstiin. Tai Tabucchin Requiemiin, jota en ole lukenut italiaksi enkä portugaliksi vaan suomeksi Suomessa. Luen kai siis Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin -kirjan myös, ainakin aloitan. Pian on palattava artikkelitietokantoihin kuitenkin.
Kommentit