Hohtavat neonia

eeva kilven tupa on tummaa raskasta puuta ja sisältä hiljainen. pitkän pirtinpöydän ääressä, seinään kiinnitetyn penkin reunalla istuen syömme perunaa ja palan tummaa leipää. pehmeä valo kertoo ajan pysähtyneen, niin kuin unessa aina. metsä on syvän vihreä. kun kuljemme saunapolkua, hengitämme yhtä matkaa. tuossa on kivi jolla istun, tuossa tervehdityt koivut. järvi loppuu rantaan väsyneenä. täälläkin on käynyt mies. lähtenyt ovesta pihaan, pihasta polun poikki hiekkatielle metsänreunaan. kadonneet leveät hartiat, näkyvistä. käynyt ja jättänyt kaipauksen päiväpeitolle, ajan ikkunaan leikkaamaan valoa.

**
mikä on minun, ja onko se koskaan jaettu. rakkaat poistuvat
tietämättömässä järjestyksessä. jatkun