Porttiin ruuvatussa kyltissä ilmoitetaan sulkemisajaksi klo 20, kojelaudan kello näyttää kymmentä yli. Emmin hetken, koitan katsoa mahdollisimman pitkälle näkyykö muita autoja vielä. Lopulta pysäköin alueen ulkopuolelle, silmäiltyäni portinpieliä, kiipeän yli jos ei muuten, mutta haluan istuttaa ruusun kiven viereen tänä iltana.
Olen alkanut oppia alueen karttaa. Harpon hyvinhoidettujen nurmialueiden poikki ja mietin samalla ihmisten ja muiden eläinten synnyttämiä polkuja. Niihin ei synny kulmia, pakotettua pituutta, vain ylitsepääsemätön kierretään. Muista syistä olen aiemmin päivällä tutkinut verkossa ylläpitävän tahon tarjoamaa karttaa alueesta, se on nimetty omaiskartaksi. Omaisille tarkoitettu kartta -ko, onpas kimurantisti nimetty asia, ajattelen, mutta huomaan hyväksyväni ajatuksen, koska sysään sanan sille kirkkoliturgian alueelle, josta löytyy paljon ajattelevaa ymmärrystä vaativia käsitteitä, niitä joihin intuitio ei yllä. Juoksutan ajatusta elämänpuoleisesta perspektiivistäni, kunnes hahmotan, että omaiset ovat niitä jotka eivät ole eläviä.
Jälkeenpäin luen omaiskartan kerran toisensa jälkeen ominaiskartaksi. Mikä olisi minun ominaiskarttani. Jotain tunteisiin liittyvää kenties, tai omaan kehoon. Ehkä se perustuisi kuuloaistimuksiin, ehkä hajuille, vai olisiko ominaiskartta piirretty niitä muotoja mukaillen, jotka syntyvät paperille silloin kun piirtämiseen ei aktiivisesti keskity.
Kaiverrusta ei ole vielä tehty, mutta kivi on suoristettu ja pesty, tilauksen mukaisesti. Edustalle on istutettu raskaslehtinen punainen ruusu. Omani on helakampi, hennosti persikkainen moninuppuinen. Kyynelkanavia pakottaa vasta palattuani autolle. Ikään kuin olisin saanut pakit, sopinut tapaamisen, johon vastapuoli on jättänyt tulematta.
Myöhemmin kirjoitan vapaasta valinnasta ja mietin hautasmaita. Sitä kuinka olen lukenut, että pelkästään nk. ainaissopimuksia on voimassa edelleen 4 490. Ainaisesti voimassa olevia haudanhoitosopimuksia on edelleen voimassa. Kuolematonkin on rajattu. Milloin hautausmaa lakkautetaan. Mieleen nousee monty python -henkinen kuva viimeisestä eloonjääneestä kuolevasta, joka lähtönsä hetkellä lapioi kuoppaa ja kun sitten tuntee laskimoissaan tulpan tuomaa pakotusta, oikaisee kalpeat koipensa viimeisen leposijansa pohjalle. Nauhoitettua naurua.
Taidan olla aika kaukana rakkauden tuoman onnellisuuden kokemuksesta.
Olen alkanut oppia alueen karttaa. Harpon hyvinhoidettujen nurmialueiden poikki ja mietin samalla ihmisten ja muiden eläinten synnyttämiä polkuja. Niihin ei synny kulmia, pakotettua pituutta, vain ylitsepääsemätön kierretään. Muista syistä olen aiemmin päivällä tutkinut verkossa ylläpitävän tahon tarjoamaa karttaa alueesta, se on nimetty omaiskartaksi. Omaisille tarkoitettu kartta -ko, onpas kimurantisti nimetty asia, ajattelen, mutta huomaan hyväksyväni ajatuksen, koska sysään sanan sille kirkkoliturgian alueelle, josta löytyy paljon ajattelevaa ymmärrystä vaativia käsitteitä, niitä joihin intuitio ei yllä. Juoksutan ajatusta elämänpuoleisesta perspektiivistäni, kunnes hahmotan, että omaiset ovat niitä jotka eivät ole eläviä.
Jälkeenpäin luen omaiskartan kerran toisensa jälkeen ominaiskartaksi. Mikä olisi minun ominaiskarttani. Jotain tunteisiin liittyvää kenties, tai omaan kehoon. Ehkä se perustuisi kuuloaistimuksiin, ehkä hajuille, vai olisiko ominaiskartta piirretty niitä muotoja mukaillen, jotka syntyvät paperille silloin kun piirtämiseen ei aktiivisesti keskity.
Kaiverrusta ei ole vielä tehty, mutta kivi on suoristettu ja pesty, tilauksen mukaisesti. Edustalle on istutettu raskaslehtinen punainen ruusu. Omani on helakampi, hennosti persikkainen moninuppuinen. Kyynelkanavia pakottaa vasta palattuani autolle. Ikään kuin olisin saanut pakit, sopinut tapaamisen, johon vastapuoli on jättänyt tulematta.
Myöhemmin kirjoitan vapaasta valinnasta ja mietin hautasmaita. Sitä kuinka olen lukenut, että pelkästään nk. ainaissopimuksia on voimassa edelleen 4 490. Ainaisesti voimassa olevia haudanhoitosopimuksia on edelleen voimassa. Kuolematonkin on rajattu. Milloin hautausmaa lakkautetaan. Mieleen nousee monty python -henkinen kuva viimeisestä eloonjääneestä kuolevasta, joka lähtönsä hetkellä lapioi kuoppaa ja kun sitten tuntee laskimoissaan tulpan tuomaa pakotusta, oikaisee kalpeat koipensa viimeisen leposijansa pohjalle. Nauhoitettua naurua.
Taidan olla aika kaukana rakkauden tuoman onnellisuuden kokemuksesta.
Kommentit
Eikä sinua ole vaikeaa rakastaa. Sen kannalta ei minusta näytä, että olisit kaukana, ajallisesti tai paikallisesti. Ehkä ideologisesti, ennemminkin. Mutta tämä on vain minun tulkintani ja saatan olla väärässä. (Olen usein väärässä mutta sen tiedän, että minusta sinua ei ole vaikeaa rakastaa.)
Mutta tyhjän hämmentämisestä ei vatsa täyty.
vii