Hohtavat neonia

varpaita kylmii pimeässä pöydän alla kun kirjoitan tätä nyt
on mennyt nyt nyt kun kirjoitan

mäessä olin hiljaa vaivatta, kun kävelin
tuulen tauoissa ei elänyt enää kai kukaan
lumi imee äänet
se on sillä lailla meille hyvä

ajat ukset huuhtovat päivien reunoilta roskat
pyöristävät tuttuja kulmia
kaikki pyöreys karkaa alamäkeen

kirjassa kuoli taas joku yllättäen ja puhelinsoitto ja avain-nipun kilahdus pöydänkulmaan
en tiedä voinko nukkua oikein
tänä yönä koska kirjan nimi on imperfektissä
mikä on tietysti pönttöyttä, fiktiota ja knoppailua taidehistoriallisilla yksityiskohdilla

onko uni, voiko sitä kutsua fiktioksi
proosallinen uni, kun siinä on niitä totuudellisia aineksia

siihen taloon en enää halua astua koska se ovi ei mene kiinni
ja sisko pelkää niitä vanhoja vieraita esineitä, minä tunnen sen vaikka en anna vaikuttaa
päättäväisyyttä siihen tarvitaan, mutta koska olen enkä ole yhtä aikaa kaikissa talon kerroksissa on minulla sitäkin vaikka muuten puuttuisi
vieraat tummahiuksiset voimakaspiirteiset ihmiset kiertelevät arvioivan näköisinä
pölysumuisten kerrosten huonekaluja
vieraat kutsutut omivat satavuotiset sängyt eivätkä huolehdi tunkkaisista huovista
koitan vain pitää kiinni jostain, työntää patjan oviaukkoon, uskoa ettei kukaan tahdo minulle pahaa vaikka kaikki on niin kummallista ja enteilevää

ennen huonekaluja taloon oli kerätty satoa omasta maasta, mutta jonkun toisen viljelemää ja keräämää, näin vain kuinka kuihtunutta kaikki oli, vadelmapensaiden rangat ruskeassa mullassa törröttömässä, en halunnut koskea vanhoihin vaatteisiin, vaikka se oli kaikki minun ja olin halunnut sitä, mutta en tiennyt, unen mukaan en tiennyt tuosta kylkiäistalosta --