Hohtavat neonia

sinä piirrät pystysuoria viivoja, joista tulee tikkuihmisten jono, johon tuuli tarraa,
heti kun katoat kadunkulmasta
piirrät ehkä kaaria, joista tulee lumiukkojen armeija kevään neonvihreään sateeseen,
ja minä hymyilen
kun näen takana tulijan mokkasiinit,
varjosi lammikossa pehmeäksi vettyneet
tai piirrät nykivää viivaa, joka on varma vain väärästä suunnastaan

pian ilma on täynnä tähtitikkujen sädevanaa, liian pitkää valotusaikaa, selittämättömästi tärähtäneitä jälkiä lyhytmuistin pinnalla

joku on saanut keksiä linnunlaulun, odotuksen merkiksi,
paikallaan seisten vain hieman lepatamme, valo on

--