Makaamme kuin hylkeet laulaa ihana Tuure

Viikkoiltojen riekkumiset ovat pahimpia. Eilinen työporukan kanssa venynyt illallinen ja baarissa vielä venytetty yö tekevät herätyskellosta terroristin. Ilta oli mukava, työtoverit ovat. Tällä väsyneellä aamun hetkellä siitä kaikesta nousee silti mieleen lähinnä kalan silmän muisto.

Kreikkalaisravintolan illallispöydässä tutustuttiin ravintoketjun alkupäähän erään työtoverin makuun liian konkreettisesti kun grillattu välimeren ahven tarjoiltiin päineen silmineen salaattipedillään. Tyttö peitti kalan pään salaatinlehdellä ettei se olisi katsonut häntä ruokailun aikana. Mietin kalapuikkoja, sitten sitä miten suorakaiteen muotoinen kultapuikko uiskentelisi, elelisi evineen meren hiljaisuudessa kunnes jonain päivänä parvineen ajautuisi aurinkoryppyisen kalastajan verkkoon, mutten sentään sanonut ääneen, meillä kaikilla on ruokarajamme, tietenkin.

Pöydän ääressä ajauduin ajatuksissani hetkeä aiemmin päättyneen kurssitapaamisen aiheissa. Kun kiirehdin paikalta puhkuin intoa, pää imemistään uusista käsitteistä ja ajatuksista pörräten. Olen iloinen että menin mukaan, olen iloinen että koin tilanteen helpoksi, kun ystävä on kertonut kokevansa joukon perheenään, meinä, että ehkä minäkin tulisin löytämään jotain vastaavaa. Tärkeitä asioita jotka tapahtuvat, kierivät eteenpäin minä mukanaan.