Ynnä muusta ja siitä toisesta
"Piirrä siihen vaikka ynnä muuta" ehdotti vaari kun pikkusisko kaksi ja puoli-vuosikymmentä sitten penäsi ideoita vahaliiduilla karheaan A4:seen hangattavaksi (kielenhuollon perusteos on synttärilahjatoivelistalla. Koitan, koittakaa, kestää kompurointi siihen asti).
Joka toinen päivä mietin, että tänne kirjoittaminen on hyvinkin vaarin ehdottamaa. Kirjoitan satunnaisista tapahtumista päivien virrassa, juoksutan sormia näppäimillä, piirrän elämää niin kuin se on, mutta jätän erään toisen todellisuuden uloskirjoittamatta. Sen kohina voimistuu koko ajan, kihelmöi kynsilevyjen alla kirjoittamattomuuttaan. Mietin onko tämä rehellistä tekstiä vaikka tiedän että on, amputoimattomilta osiltaan. Veloena on kirjoittanut tästä monessa eri yhteydessä, en vain löytänyt perille enää hänen tekstimetsässään, muistipolku on kasvanut umpeen siimeksen aluskasvillisuudessa. Ajatukset käsittelevät toisaalta pelon nurkkaanheittämistä, toisaalta tekstin kehollistamista (ts. en muista tarkkaa ajatusta, vain oman ymmärtämäni. Teksti elää ja on mielenkiintoista jos siihen osaa ja uskaltaa kutoa tapahtumahetkellä eletyn tunteen mukaan, sisälle tekstiin.).
Jokin tällä lasiseinäisellä foorumilla seisomisessa ujostuttaa. Oikeastaan tämän ääneen miettiminenkin. Ehkä pitäisi ottaa tänne kirjoittaminen keskittymistä edistävänä hengitysharjoituksena ennen varsinaista harjoitusta. Onhan kuitenkin ne tyhjät, yksityiset aaneloset.
Joka toinen päivä mietin, että tänne kirjoittaminen on hyvinkin vaarin ehdottamaa. Kirjoitan satunnaisista tapahtumista päivien virrassa, juoksutan sormia näppäimillä, piirrän elämää niin kuin se on, mutta jätän erään toisen todellisuuden uloskirjoittamatta. Sen kohina voimistuu koko ajan, kihelmöi kynsilevyjen alla kirjoittamattomuuttaan. Mietin onko tämä rehellistä tekstiä vaikka tiedän että on, amputoimattomilta osiltaan. Veloena on kirjoittanut tästä monessa eri yhteydessä, en vain löytänyt perille enää hänen tekstimetsässään, muistipolku on kasvanut umpeen siimeksen aluskasvillisuudessa. Ajatukset käsittelevät toisaalta pelon nurkkaanheittämistä, toisaalta tekstin kehollistamista (ts. en muista tarkkaa ajatusta, vain oman ymmärtämäni. Teksti elää ja on mielenkiintoista jos siihen osaa ja uskaltaa kutoa tapahtumahetkellä eletyn tunteen mukaan, sisälle tekstiin.).
Jokin tällä lasiseinäisellä foorumilla seisomisessa ujostuttaa. Oikeastaan tämän ääneen miettiminenkin. Ehkä pitäisi ottaa tänne kirjoittaminen keskittymistä edistävänä hengitysharjoituksena ennen varsinaista harjoitusta. Onhan kuitenkin ne tyhjät, yksityiset aaneloset.
Kommentit