miksi minä en kirjoita tänne?

kuvittelen taas tammen pyöreinä kaartuvat oksat ja kuolevan valon taivasta vasten, niin kuin ne näin, aiemmin

koitan palata siihen kohtaan päivässä jona valo on oikein heinikon yllä, jossa metsä on niin kuin sen tietää. sammaleista kosteaa hämärää, ihmiselämien läpikulkemaa.

mutta tämä ja se kaikki muu on jo sanottu, ajatukset käytetty sanoiksi 

liian moneen kertaan.

on kuin haluaisin lottovoiton. kuun taivaalta. lumisateen laskeutumaan päällemme silmäniskusta. ja heti perään sen lämpimän kevätyön jonka tunteina kastanjan silmut paisuvat nupuiksi. kun haluaisin onnistumisen kokemuksen rakkaudessa.

sinulle minä yhä vaan suuntaan kuluneet sanani, miksi sinä et kuule minua. 

**

minusta tuntuu että tämän kaipaamisen minä jo osaan, opettakaa minulle jotain muuta.