Herään tänään, ja huomaan että luottamus nousee vierestäni ihmettelemään nousevaa valoa. Eilisen illan pimeässä olen lukenut surullisen uutisen rakkaan hahmon sairastumisesta, pienelle kerälle kääriytyneestä elämisen ennusteesta. Olen huomannut olevani kuoleman kanssa kasvokkain, posket itkuviiruilla jälleen. Illassa hetki tuntuu suojattomalta, väsymys ja uutishetkeä aiempi käsillä tekemisen ilon riuhtaisu suruun. Nauhoja katkaisevat sakset ovat läsnä taas, luottamus pysyvyyteen, se illuusio jonka varaan tuudittuneina näemme elämässä ilon, se vetäistään hetkessä joulukuun lumettomaan pimeään.
Mutta herään tänään, ja huomaan, että luottamus ja toivo, nousevat molemmat vierestäni aamu-unisin silmin vastaanottamaan vaalenevan itätaivaan. Tämä on kiitollisuutta, jossa tulevat hetket ovat mahdollisia.
Mutta herään tänään, ja huomaan, että luottamus ja toivo, nousevat molemmat vierestäni aamu-unisin silmin vastaanottamaan vaalenevan itätaivaan. Tämä on kiitollisuutta, jossa tulevat hetket ovat mahdollisia.
Kommentit