Siivouspäivä

Tänään jos pyytäisit kertomaan jotain itsestäni, vastaisin sinulle olevani oikeakätinen.

Matto on punainen, kolmisen metriä täyttä villaa. Mattopiiska on rottinkia. Oikea käteni, jonka olkavarteen on hennatatuoitu riikinkukko, väsyy nopeasti. Tamppaaminen ei ole niinkuin-tennistä, mutta vasen käsi on tässäkin hyödytön. Puolessavälissä huomioin, että matto on vietävä pesulaan, pelkkä pölyttäminen ei riitä. Su'in silti, tähän vasenkin pystyy, loput irtokarvat samettisella vaateharjalla.

Metrin pituinen punainen nakki jää eteisen tuolille pötköttämään. Olen päättänyt pestä lattiat. Vihdoin-sade tahdittaa ja inspiroi. Oikea käsi ohjaa työtä ja laminaatti luovuttaa helposti nihkeän mikrokuituliinan alla. Iloitsen puhtauden illuusiosta, sillä sitähän se lopultakin on. Silmä ja kantapää erottavat kyllä rikan johon imuri ei ole yltänyt. Olkoon.

Olen lomalla ja olen siivonnut. Saan sittenkin ruokavieraan vaikka ensimmäinen peruutti. Kitaristilla on aina nälkä. Se on pelkästään hyvä asia, se.

Kommentit

Suositut tekstit